Tulee vähän myöhässä ,koska olin puolet viimeviikosta kipeänä, ja viikonlopun tein cossiani, sekä pelasin.
Eli tein kaikkea turhaa, pelasin infiniten alusta loppuun, katsoin Game of Thronesin ensimmäisen kauden, sekä piirsin, One Directionin Harryko sen nimi nyt sitten oli, mut pakotettiin siihen, joten päätin kohdata haasteen kuin mies, ja saada tuonkin työn jaloista pois, sen lisäksi sain toisen miku hatsune työn valmiiksi, kaveriksi tuolle BRS/Hatsune Miku työlleni ^^
Tämän lisäksi innostuin taas lukemaan, eilisyönä kun kaverini vihdoin päästi mut koneelta pois, päädyin lukemaan Aleksi Delikouraksen uusimman, ja huomasinkin vasta puoli kuuden maissa aamulla kirjan luettuani, että ei perhana, nyt on aamu (no shit sherlock D:)
Noh, mikäs siinä sitten, virkistävien kolmen ja puolen tunnin yöunien jälkeen nousin ylös keittämään kahvia ja tappelemaan rakastettuni, Steamin kanssa Scribblenautsista, loppujen lopuksi, kellon ollessa viisi, sain pelini toimimaan (tätä ennen kuuden tunnin skyriminhakkaussessio, jonka aikana unohdin koko scribblenautsin :D)
Ja tänään mulla oli niin suuria suunnitelmiakin ! Piirtää, kaikki työt valmiiksi, tai ainakin tussausvaiheeseen, ja lukea huomisiin kokeisiin, mutta meidän pieni Kartsamme hakkasikin Skyrimiä koko valoisan ajan päivästä, ja loppujen lopuksi sai aikaan vain kaksi työtä, ja nolla luettua koesivua ^^
Noh, tälläistä tänään, jatkakaa yötänne rauhallisin masentunein mielin, sillä huomenna, on maanantai DD:
Ps, enää pari kuukautta Desuconiin lahdessa :''3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti